rss Kansan Raamattuseuran uutisia

2.11.2018

Gospel Gentlemen -konsertit vetävät kuulijoita

Suomi-gospelin konkarit, Jaakko Löytty, Pekka Simojoki ja Petri Laaksonen, ovat lähteneet yhteiselle konserttikiertueelle. Ensimmäiset konsertit ovat koonneet kirkot täyteen kuulijoita.

gospel gentlemen - Temppeliaukio 1.1.2018 © Ville Huuri, Huuri Creative-4 (Small)
Jaakko Löytyn, Pekka Simojoen ja Petri Laaksosen yhteinen Gospel Gentlemen -kiertue vetää kirkot täyteen. (Kuva Ville Huuri.)

Hengellisen musiikin Vain elämää -versio nähdään kirkoissa, kun nämä kolme herraa laulavat toistensa lauluja.  Yleisö saa kuulla monipuolisen kattauksen lauluja vuosien varrelta.

Illassa kuullaan tuttuja ja rakastettuja lauluja kuten Löytyn Kahden maan kansalainen tai Laaksosen Täällä Pohjan tähden alla sekä hieman tuntemattomampia lauluhelmiä. Jokainen herroista esittää omasta ohjelmistostaan itselleen tärkeitä kappaleita ja lopuksi toistensa kappaleista valitsemansa laulut. He kertovat myös laulujen taustoista.

Kukin näistä miehistä on jättänyt oman vahvan jälkensä suomalaiseen hengelliseen musiikkiin. Monista heidän lauluistaan on tullut klassikoita, joita on laulettu jo monessa sukupolvessa. Monille konsertti on ehkä aikamatka, mutta konsertissa katsotaan vahvasti eteenpäin ja tulevaan.


Gospel Gentlemen –konsertteihin ehtii vielä mukaan:
2.11 Turku, Mikaelinkirkko
4.11 Kangasala, kirkko
21.11 Jyväskylä Taulumäen kirkko
22.11 Isokyrö, kirkko
23.11 Oulu, Oulujoen kirkko
24.11 Kuopio, Tuomiokirkko
25.11 Joensuu, Joensuun kirkko

Konsertit alkavat klo 19.00, paitsi Joensuun konsertti klo 16.00.
Kesto noin 2h 30min.

www.lippu.fi/gospelgentlemen
22€ palvelupalkkioineen ennakko ,  25€ ovelta, mikäli lippuja jäljellä

gospel gentlemen - Temppeliaukio 1.1.2018 © Ville Huuri, Huuri Creative-78 (Small)
Gospel Gentlemen Temppeliaukion kirkossa 1.11.2018. (Kuva Ville Huuri, Huuri Creative)


Palaa otsikoihin



Poutapilvi web design - P4 - julkaisujärjestelmä