RSS

Usko on...

"...SYLI! Kun olin 14-vuotias, vuotta vanhempi kirjeenvaihtoystäväni kertoi uskovansa Jumalaan. Jokin hänen kirjoittamassaan sai aikaan sen, että minäkin hapuillen pyysin Jumalaa tulemaan elämääni. Istuessani silloin sängylläni omassa huoneessani, visusti suljetun oven takana, en tiennyt, millainen matka oli alkamassa. Nyt, parikymmentä vuotta myöhemmin ymmärrän siitä enemmän, mutta yhä uskon olemus säilyy pohjimmiltaan salaisuutena." Näin uskoa kuvaa Elina Valkama.

Usko on jotakin, mitä ihminen ei voi noin vain valita tai ottaa itselleen. Raamattu kuitenkin vakuuttaa, että Jumala antaa uskon lahjaksi sitä pyytävälle ja kaipaavalle. Kyse ei ole kelvollisuudesta, vaan tarvitsemisesta. Jeesus tulee sen luokse, joka tarvitsee häntä. Usko syntyy kohtaamisesta hänen kanssaan. Se on sekä astumista uuteen että palaamista kotiin, josta jokainen ihminen on alunperin lähtöisin.

Usko on vallankumous ihmisessä. Se ei välttämättä tunnu aina miltään, mutta muuttaa kuitenkin huomaamatta hyvin radikaalisti jotakin – sisältä päin. Se on nähdyksi, rakastetuksi ja armahdetuksi tulemista. Vähitellen usko voi ehkä muuttua myös rakkaudeksi toisia ihmisiä kohtaan. Alan nähdä myös heidän arvonsa.

Usko on kuin hengittämistä. Se on syli ja elämän ydinsuhde. Se on turvassa olemista ja kannetuksi tulemista myös kuoleman rajan yli ikuiseen elämään. Mitään todella pahaa ei voi tapahtua sille, joka on Jumalan oma. Usko ei ole tae helposta elämästä tai hyvästä fiiliksestä. Elämän salaisuus on syvempi. Myös uskovan ihmisen elämä on toisinaan käsittämätöntä ja kauheaa. Ei ole kuitenkaan olemassa mitään, missä rakastava Jumala ei olisi läsnä tai mitä hän ei olisi jo voittanut kuollessaan kerran ristillä. Hänen rakkautensa ympäröi elämääni sen alusta loppuun asti. Ja vie lopulta Taivaan kotiin!


KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki