

Nuorisopastori / Rippikouluvastaava
yhteystietoni:
0400 732703
piialiina.helminenat sana.fi
Kuka olet ja mistä sinut tunnistaa?
Olen Piialiina Helminen, 28-vuotias pappi Helsingistä. Nautin rauhallisista keskusteluista, mukaansatempaavista kirjoista, liikunnasta sekä lämpöisistä koti-illoista. Teologian opiskelun lisäksi innostun toisinaan tanssimaan, aiemmin lähes ammatiksi asti.
Miksi teet hengellistä nuorisotyötä?
Oman riparini jälkeen, kypsässä 14-vuoden iässä, ilmoitin äidilleni, että minusta tulee isona Kansan Raamattuseuran nuorisopappi. Nyt saan elää unelmaani.
Haluan kertoa nuorille, että Jumala on totta ja vaikuttaa elämässämme ihan jokaisena päivänä. On turvallista laskea oma elämä – toiveet, unelmat, pelot ja kivut – Jumalan kannettavaksi. Isä kannattelee, johdattaa ja huolehtii.
Minulle on työssäni tärkeää ihmisten aito kohtaaminen ja todellinen läsnäolo. Nämä avaavat mielestäni konkreettisen kanavan kertoa nuorille rakastavasta Jumalasta. Käytännönasioiden kautta voi välittää toiselle sanomaa Jumalan armosta, rakkaudesta ja sovituksesta.
Mistä haaveilet työssäsi?
Toivon, että mahdollisimman moni nuori ottaisi Jeesuksen elämäänsä ja sydämeensä sekä luottaisi arjessaan Jumalan huolenpitoon ja johdatukseen. Minulle on etuoikeus saada kulkea hetken matkaa nuoren vierellä, pohtia ja ihmetellä yhdessä, todistaa oivalluksia sekä saatella eteenpäin elämässä.
Milaisista aiheista opetat mielelläsi?
Opetan mielelläni uskon ja Raamatun ydinasioita, esimerkiksi armo, syntien sovitus ja pelastus ovat itselle tärkeitä aihealueita. Myös ihmisen arvoon liittyvät kysymykset saavat minut innostumaan. Mielestäni jokaisen on tärkeää kuulla olevansa Jumalan silmissä rakas, arvokas ja ainutlaatuinen luomistyön saavutus.
Ryhdy lähettäjäkseni!
Oletko kiinnostunut ryhtymään esirukoilijakseni ja tukijakseni? Klikkaa lisätietoa .