

Täältä löydät nuorten lähettämiä ideoita hartauksiin.
Jumala sukulaisena
Jumala on kuin ystävä tai sukulainen, joka voi olla jossakin kaukana. Valokuvien ja muistojen avulla tuo ystävä tai sukulainen on kuitenkin aivan lähellä. Jumalan kanssa samaan yhteyteen pääsee rukoilemalla.
Raamatunkohta-vinkkejä hartauteen:
Matt. 5
Suosittuja lauluja:
Juha Tapio - Väsyneet maan
Ajatuksen tynkiä:
Ukkini hautajaisissa pappi sanoi että ainut asia minkä täältä maailmasta mukanaan vie on kokemukset, ei maallista omaisuutta kuten egyptiläiset uskoivat.
Laulu: Kuule minun ääneni (NSV)
Toiminnallisia vinkkejä:
Illalla kun on jo pimeää isoset piirtävät maahan suuren ihmisen ääriviivat. (noin. 5m)
Jokaiselle jaetaan pieni tuikku kynttilä. Jokainen käy vuorollaan laskemassa (muiden näkemättä)oman kynttilänsä piirretyn ihmisen päälle siihen kohtaan vartaloa johon ei itsessään ole tyytyväinen. Isoset voivat käydä ensin laskemassa kynttilänsä, jotta ensimmäisen rippikoululaisen ei tarvitse pelätä seuraavan tietävän mihin on kynttilänsä laskenut. Kun kaikki ovat vieneet kynttilänsä kokoonnutaan yhdessä maa-ihmisen ympärille ja keskustellaan siitä miten jokainen on kaunis sellaisena jona on.