

Elämässä on hetkiä, jolloin minua ja sinua kutsutaan alkamaan aivan erityisellä tavalla alusta.
Uusi vuosi on juuri tällainen hetki. Vuoden vaihtumiseen liittyy salaperäisyyden tuntu vanha vaihtuu uudeksi, kuolema vaihtuu ylösnousemukseen ja uudet mahdollisuudet ja versot puhkeavat esiin.
Uudeksi minä teen kaiken, sanoo Jumala (Ilm. 21:5). Tänäkin vuonna saan ottaa hänen lupauksensa todesta ja luottaa siihen, että Jumala antaa minulle elämääni uusia mahdollisuuksia, osittaa uusia teitä ja suuntia kuljettavaksi ja vuodattaa minuun uuden kaipauksen kohti lopullista päämäärää. On helpottavaa katsoa eteepäin, Jumalan tulevaisuuteen, ja jättäytyä sen varaan, että elämän ei tarvitse jäädä pyörimään samojen, vanhojen mallien mukaisesti paikalleen, vaan elämä voi uudistua Jumalan kautta.
Jumalan antama uusi vuosi on siis kutsu uudistumiseen. Ulkonaisesti monikin asia voi jäädä ennalleen, mutta tapani reagoida asioihin saa uuden sävyn. Saan katsella elämääni ja ihmisiä Jumalan silmälasein läpi, kuunnella toisia Jumalan korvien avulla ja kohdata Jumalan uudella tavalla sekä oppia hänestä lisää tänä vuonna.
Kiitos Jumalalle mahdollisuudesta kasvuun ja matkasta kohti rikkaampaa ja täydenpää elämää hänessä.