RSS

Tähti sydämessä

Työntekijäkokouksen perinteisessä joulujuhlassa eräänä tehtävänä oli kirjoittaa pahvisydämeen toiselle annettavaksi jouluruno, siunaus tai rukous. Pohdin pitkään, mitä omaan paperiini kirjoittaisin. Lopulta sain sydämeeni muotoiltua seuraavan viestin: Jouluna Jumala syntyi köyhäksi, jotta sinä voisit olla rikas. Mielestäni olin tiivistänyt oivallisesti joulun sanoman paperiini. Itse saamani lappu kuitenkin pysäytti minut. Pahvisydämessä luki ainoastaan kaksi sanaa – tähti sydämessä.

 

KUVA (file:///C:\DOCUME~1\piia\LOCALS~1\Temp\msohtml1\01\clip_image001.png) Luettuani viestin lähdin kävelemään kohti Vivamon kirkkoa. Matkalla sinne katseeni pysähtyi raamattukylän joulunäytelmän tallin yläpuolelle, jossa loisti kirkas tähti. Tähti osoitti selkeästi tietä Vapahtajan luokse. Illalla pysähdyin Raamatun ääreen ja pohdin tähden roolia jouluevankeliumissa. Matteus omassa evankeliumissaan kertoo tähdestä näin:

 

”Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana, niin katso, tietäjiä tuli itäisiltä mailta Jerusalemiin, ja he sanoivat: "Missä on se äsken syntynyt juutalaisten kuningas? Sillä me näimme hänen tähtensä itäisillä mailla ja olemme tulleet häntä kumartamaan." Kun kuningas Herodes sen kuuli, hämmästyi hän ja koko Jerusalem hänen kanssaan.  Ja hän kokosi kaikki kansan ylipapit ja kirjanoppineet ja kyseli heiltä, missä Kristus oli syntyvä.  He sanoivat hänelle: "Juudean Beetlehemissä; sillä näin on kirjoitettu profeetan kautta: 'Ja sinä Beetlehem, sinä Juudan seutu, et suinkaan ole vähäisin Juudan ruhtinasten joukossa, sillä sinusta on lähtevä hallitsija, joka kaitsee minun kansaani Israelia. Silloin Herodes kutsui salaa tietäjät tykönsä ja tutkiskeli heiltä tarkoin, mihin aikaan tähti oli ilmestynyt. Ja hän lähetti heidät Beetlehemiin sanoen: "Menkää ja tiedustelkaa tarkasti lasta; ja kun sen löydätte, niin ilmoittakaa minulle, että minäkin tulisin häntä kumartamaan." Kuultuaan kuninkaan sanat he lähtivät matkalle; ja katso, tähti, jonka he olivat itäisillä mailla nähneet, kulki heidän edellään, kunnes se tuli sen paikan päälle, jossa lapsi oli, ja pysähtyi siihen.”

 

Minäkin haluan olla tuon tähden kaltainen. Toivon, että Jeesuksen rakkaus näkyisi elämässäni ja minusta huomasi, kenelle kuulun. Siksi haluankin tänä jouluna muistaa tähden, haluan loistaa Jumalan kirkautta ja osoittaa suuntaa Jeesus-lapsen luokse. Toivon omassa elämässäni voivani toimia tuon kirkkaan tähden tavoin – kulkea ihmisten edellä ja vierellä, kunnes he tulevat elämässään Jeesuksen luokse. Olethan kanssani tähti, tuo tähti sydämessä?



Kommentoi tätä kirjoitusta



KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki