Synkkään ja myrskyiseen yöhön...

”Oli synkkä ja myrskyinen yö...” näin Ressu-koira Tenavista, tuo yksi suurimmista, aloittaa jokaisen teoksensa. Näin marraskuun lähestyessä loppuaan on täällä etelässäkin ollut muutama tuohon kuvaukseen syyllinen säätila.

Ulkona liikkuessaan tuntee sukissaan asti sen, miten räntä pesee gore-, aqua- ja muut tex-pinnoitteet käsipallonumeroin ja jalat märkinä saa jatkaa matkaa. Kuitenkin keskellä synkkyyttä ja pimeyttä saa nostaa päänsä kohti jäistä sadetta ja tuntea kasvoissaan tuhansien kylmien puukkojen terän. Keskellä synkkää ja myrskyistä yötä on vaan liikuttava, vaikka elokuvateollisuus onkin täyttänyt mielikuvituksemme sillä, että jokainen pimeässä kuultava ääni, pienikin oksan rasahdus on vaarallinen ja mahdollinen uhka elämällemme tai kaukaa pimeyden halkaiseva valo tarkoittaa mitä todennäköisimmin vieraita ulkoavaruudesta.

Sanotaan, että pimeässä varsinkin kuuloaisti tarkentuu. Kun näkee huonommin eteensä ja ympärilleen, on pakko kuunnella ympäröivää todellisuutta, jotta pystyy hahmottamaan tilaa,  jossa liikkuu. Kun kuulemme tutun äänen, voimme laskea puolustuksemme ja käydä luottavaisin mielin ääntä kohti. Keskellä synkintä ja myrskyisintä yötä, keskelle pimeyttä kuuluu turvallisin ääni ikinä. Ei tarvitse pelätä. Minä tiedän tuon äänen, minä tunnen tuon äänen. (Joh. 10:4b)

Jes. 9:1
Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.

Adventin aikana saamme kulkea kohti valoa turvallisin mielin, sillä Hänen äänensä, Hyvän Paimenen ääni kuuluu Raamatusta ja Hän, joka siellä meitä kutsuu, tuntee sinutkin nimeltä!

Jes. 43:1b
Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut. Minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun.


Leevi Helo