


Eräs lapsuuteni lempikirjoista kertoo Anna-nimisestä tavallisesta pikkutytöstä. Anna oli kovin nuori, ei vielä edes koulussa. Annalla oli kuitenkin jotain tärkeää, jotain joka muutti hänen elämäänsä merkittävästi. Annalla oli Jumalalta saatu suuri lahja – rakkauden silmälasit. Näiden rakkauden silmälasien avulla Anna näki ihmisten sydämiin; hän näki ihmiset Jumalan näkökulmasta. Kaikki luodut näyttivät silmälasien linssien läpi katsottuna keskenään yhtä rakkailta ja arvokkailta. Silmälasien avulla Annan huomio ei enää kiinnittynyt ihmisten tekoihin tai niiden puuttumiseen. Anna näki perille asti, suoraan sisimpään, Jumalan luomaan tärkeään ihmiseen.
Kun katson lähimmäistäni, huomaan liian usein ensin hänen virheensä ja puutteensa. On niin kovin helppoa tuomita toinen hänen tekojensa perusteella. Ennen kuin huomaankaan, olen jo heittänyt ensimmäisen kiven. Minun tehtäväni ei kuitenkaan ole tuomita muita ihmisiä vaan rakastaa lähimmäistäni sekä Jumalaani. Tuomiovalta kuuluu yksin Jumalalle ja hän on jo armahtanut meidät lähettämällä Poikansa ristille.
Niinpä yritänkin nyt katsoa maailmaa rakkauden silmälasien läpi pienen Annan tavoin, haluan nähdä jokaisessa vastaantulijassa Jumalalle rakkaan ja tärkeän ihmisen. Haluan katsoa ihmisen kuoren alle, hänen sydämeensä ja hänen aitoon sisimpäänsä. Näin voin nähdä ihmisissä palan Kristusta.
Käännäthän sinäkin katseesi tärkeimpään, Kristukseen!