Rakkauden rajat

Kesän rippileireillä ja nyt syksyn toiminnan alkumetreillä olen pohtinut paljon aikuisuutta ja työntekijän roolia.

Helpointa ja mukavinta olisi olla nuoren kaveri, jonka
kanssa nuori voisi pitää hauskaa ja joka ei juurikaan asettaisi sääntöjä tai ainakaan ylläpitäisi niitä. Tämä ei kuitenkaan ole todellista rakkautta nuorta kohtaan. Toisaalta myöskään tiukka lain paukuttaminen ja syyllistäminen eivät auta nuorta aikuistumisessa ja uskon kasvussa.

 

Lueskelin kesällä tarkemmin evankeliumeja ja Johanneksen evankeliumin maalaama tilanne aviorikoksesta tavatusta naisesta (Joh. 8:1–11)  on antanut minulle vastauksia auktoriteetti- ja aikuisuuskysymyksiin. Raamatunkertomuksessa lainopettajat ja fariseukset ovat valmiita kivittämään naisen hänen rikkomuksensa vuoksi. Heidän hengellinen vanhemmuutensa on sääntöjen ylläpitoa ja täydellisen nuhteettomuuden vaatimusta. Jeesus ei kuitenkaan halua toimia näin, vaan hän kehottaa kääntämään katseen omaan itseen ja omiin tekoihin. Jeesuksen vanhemmuus tilanteessa ei kuitenkaan ole mitään pullamössö- tai curlingvanhemmuutta, sillä kohdan lopussa hän sanoo : ”Mene, äläkä enää tee syntiä”.

 

Tätä Jeesusksen esimerkkiä minäkin haluan seurata. Hän odottaa jokaista syli auki – kaikki ovat tervetulleita hänen luokseen. Samanaikaisesti hän kuitenkin myös suoraselkäisesti sanoo, mikä hänestä on oikein ja mikä väärin. Toivon, että myös minun luokseni on turvallista tulla – haluan ottaa ihmiset vastaan kädet ja sydän avoinna. Silti toivon, että minusta löytyy myös niin paljon rohkeutta ja selkärankaa, että uskallan sanoa oikean mielipiteeni ja Jeesusksen tavoin todeta: ”mene, äläkä enää tee samalla tavalla”.