RSS

Pikku Dee ja viisi sileäpintaista kiveä

Otsikko siis paljastaa sen, että Daavidin ja ison G:n (Goljat) kohtaamisessa kivillä oli ratkaiseva merkitys.


Monelle niin tuttu tilanne ensimmäisestä Samuelin kirjasta. Daavid kohtaa Goljatin, mopoauto keikkabussin, hammastikku moottorisahan... tätä voisi jatkaa loputtomiin.

Tilanne on vaikea, ehkä muistuttaa meitä niistä tilanteista, joissa ongelmamme ovat suurempia kuin mikään muu elämässämme. Itse sorrun helposti ajattelemaan niin, että kun keskityn ongelmaan, niin se pienenee tai jos laitan silmät kiinni, niin se ongelma häviää.

Näin ei ole vielä koskaan tapahtunut.

Daavid, tuo "parraton nuorukainen, mitätön vastustajaksi", otti viisi sileäpintaista kiveä ja laittoi ne laukkuunsa muiden tavaroidensa joukkoon. Sieltä laukusta omien muiden tavaroidensa keskeltä Daavid otti kiven, laittoi linkoonsa ja ... aivan, ensimmäinen kivi osui. Jos kerran Daavid luotti Jumalaan, niin miksei hän ottanut vain yhtä kiveä, jos se kuitenkin osuu?

Itse ajattelen niin, ettei pikku Dee halunnut rajoittaa Jumalan toimintaa ja pienentää Kaikkivaltiaan tekemisiä. Daavid luotti, että yksi näistä kivistä osuu varmasti, koska Jumala on minun kanssani.

Mitä sain itse luettuani tämän?

Omien tavaroideni keskellä, oman elämäni keskellä monesti rajoitan Jumalan vaikutusmahdollisuuksia omassa elämässäni. Pyydän siunausta vain yhdelle asialle, jonka jo osaan itsekin saattaa päätökseen ja tarjoilen Jumalalle epäuskossani omat ratkaisumallini, joita Hän saa sitten siunata. Ymmärsin sen, että minulla voi olla monia asioita joita kohti voin ottaa askelia, koska vain liikkeessä olevaa ja rukoilevaa Jumala johdattaa lupauksensa mukaan. Voin antaa kaikki lahjani Jumalan käyttöön - Hän käyttäköön niitä niin kuin parhaaksi näkee.

Toinen asia liittyykin sitten parran kasvattamiseen, mutta siitä sitten joskus myöhemmin. :P

Leevi

Kommentoi tätä kirjoitusta

Kommentit

5.11.2011 klo 11:09:00
Iso T kirjoittaa

Osui ja upposi :o)





KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki