PÄTKIIKÖ YHTEYS?

Siihen aikaan te elitte ilman Kristusta, Israelin kansan ulkopuolella ja osattomina liitoista ja niiden lupauksista, olitte maailmassa vailla toivoa ja vailla Jumalaa.  Mutta nyt Jumala on Kristuksessa Jeesuksessa, hänen veressään, tuonut lähelleen teidät, jotka ennen olitte kaukana hänestä. Kristus on meidän rauhamme. Hän on tehnyt nämä kaksi ihmisryhmää yhdeksi ja kuolemallaan hajottanut niitä erottaneen vihollisuuden muurin.  Hän on kumonnut lain käskyineen ja säädöksineen, jotta hän omassa itsessään loisi nuo kaksi yhdeksi uudeksi ihmiseksi, ja näin hän on tehnyt rauhan.  Ristillä kuollessaan hän omassa ruumiissaan sai aikaan sovinnon Jumalan ja näiden molempien välille ja teki näin lopun vihollisuudesta. Ef. 2:12-16

 

Kristus on totisesti ylösnoussut! Hauta on tyhjä ja ylösnoussut Vapahtaja haluaa kohdata minua ja sinua. Jeesus suostui kärsimään ja kuolemaan meidän jokaisen puolesta. Jeesus suostui kantamaan koko maailman synnit harteillaan. Jeesus suostui pilkattavaksi, syyttömänä tuomituksi, ruoskituksi ja lopulta ristiinnaulittavaksi. Jeesus kärsi, jotta minä ja sinä saamme elää. Saamme olla sovinnossa Isän kanssa. Voimme olla yhteydessä itseemme, toinen toistemme kanssa ja uudelleen Jumalan kanssa.

 

Aika mieletön lahja. Saan anteeksi, olen vapaa, saan kutsua Jumalaa Isäksi.

Mikä täällä sitten tökkii? Miksi emme elä keskenänne sovussa, miksi emme ole tuon efesolaiskirjeen kohdan mukaisesti ole yhtä, luopuneet vihollisuudesta?

 

Alkuseurakunta oli mahtava yhteisö, todella vetovoimainen, ennenkuulumaton ja aivan jotain uutta. Erilaiset ihmiset tulivat yhteen – enää ei ollut väliä sukupuolella, sillä oletko orja vai vapaa, minkä värinen olet, mitä kieltä puhut tai miten paljon omistat. Ihmiset olivat yhtä, koska he keskittyivät Jeesukseen, toimivat Jeesuksen ohjeiden mukaan. He eivät vaatineet asioita itselleen vaan jakoivat. Siis rakastivat, rakastivat Jeesusta ja toinen toisiaan

 

Kuulostaako nykypäivänä tutulta? Tällaisenako kristillinen seurakunta näyttäytyy ulospäin? Minulla on viime aikoina ollut asiasta suuri suru sydämessä, tuntuu vilpittömän pahalta ja surulliselta. Miksi rakkaus on muuttunut oikeassa olemiseksi

Tuntuu, että kristinuskon ydin on muuttunut kilpailuksi siitä, kuka on oikeassa. Meillä on kova kiire repiä Kristusruumiista vääränlaisia jäseniä irti – sinä et saa olla täällä, et kuulu tänne.

 

Eihän rakkaus ja yhdessä oleminen tarkoita sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä. Suvaitsevaisuus ei ole sitä, että hyväksymme kaiken. Kristittynä eläminen on sitä, että katsomme Jeesukseen ja kuljemme lähemmäs häntä. Kun tulemme lähemmäs Jeesusta tulemme samalla lähemmäs toisiamme. Katseen suunta ei olekaan me itse tai toinen toisemme, vaan Jeesus. Ytimessä – pelastuksessa, lunastuksessa, sovituksessa ja iankaikkisessa elämässä – kyse on yksin Jeesuksesta. Kehälliset asiat eivät ole ytimessä merkityksellisiä

 

Kristinusko on ulospäin suuntautunut ja liikkeelle lähtevä uskonto. Meillä kaikilla on Jeesuksen käsky viedä ilosanomaa eteenpäin. Mitä jos viskelisimme toisiamme hieman vähemmän kivillä, vaatisimme harvemmin oikeutta itsellemme ja huutaisimme toistemme yli ja päälle oikeita mielipiteitämme. Mitäpä jos keskittyisimme tehtäväämme?

 

Haastan itseni ja sinua keskittymään enemmän siihen, miten voisimme kertoa toisille rakastavasta Jumalasta, joka on tehnyt kaiken valmiiksi puolestamme. Jumalasta joka ojentaa kätensä ja haluaa tehdä sovinnon. Emmehän me ole tuon sovinnon esteinä!