Musiikkia(kin) korville

Musiikki on ollut kai aina osa minua. Jo pienestä muistan sen, kun isäni tiskasi astioita (silloin, kun tiskasi J), soi meillä jazz ja soi muuten kovaa...

Korvakäytäville askelsi milloin Charlie Parkerin virtuoosimainen alttosaksofoni monimutkaisine skaaloineen ja milloin Count Basien Big Band täyteläisellä soinnillaan. Itse muistin nämä hetket uudelleen, kun soitin yläasteella jotain Parkerin bebop-kauden kappaletta Jouni Järvelä Quintetissa tai Basien ”less is more” -tyylisen pianismin soittaessani ”Splankya” Imatra Big Bandissa.

Musiikki jätti siis muiston, johon sai palata. Nykyään musiikkia katsotaan tai ainakin puhutaan siitä, että ”mennään kattomaan sitä bändiä”. Kuitenkin musiikki on tarkoitettu ensisijaisesti korville. Tarkoituksenani ei ole tässä nyt viedä keikkojen visualisuudelta mitään pois, mutta jos ajattelemme soittotunnit aloittavaa pientä ihmistä, niin harvoin musiikkiopiston luokassa värivalot, pommit ja hieno liikkuva kuva suoraan lavalta täyttävät tilan. Nuottiteline, opettaja ja tuskin aukaistu soittoläksy tuovat realismin unelmiin. Joku viisas on sanonut: ”Motivaatio on sitä, että unelmien päälle vedetään työhaalarit.” Unelmat ovat monesti vain rukouksen päässä toteutumisestaan.

Yhdessä laulaminen on aivan valtavan hienoa hommaa ja sen kokeminen voi jättää jäljen, johon on hyvä palata. Musiikki on tärkeä osa elämää ja sitä ei saa väheksyä. Liian helposti teemme musiikista sellaista ”vasemmalla kädellä” –hommaa (Anteeksi kaikille vasureille!). Hyvin tehty on kuitenkin hyvin tehty. Ei ole väärin soittaa ja säestää hyvin hengellisiä lauluja.

Lutherin Martillekin musiikki oli tärkeää. Hänen kerrotaan kirjoittaneen musiikista mm. seuraavaa: "Musiikki nostaa surulliset, hillitsee iloisia, antaa epätoivoisille rohkeutta, rauhoittaa riehakkaat, tyynnyttää vihan - kuka voisikaan luetella kaikkea, mikä pitää ihmisen sydäntä vallassaan. Löydätkö näihin musiikkia parempaa lääkettä?" ja ”Musiikki raivaa uskon syntymisen ja vahvistumisen tieltä esteitä.”

Usko tulee Kristuksen sanan kuulemisesta. Jolla korvat on, se kuulkoon. Kuuloaistille annetaan Raamatussa suuri paino. Kaiken hälinän ja oman puheemme keskellä uskallammeko joskus jäädä kuuntelemaan?

Leevi Helo