Mitä minä teen?

Mieltäni on jäänyt askarruttamaan erään nuoren kysymys, jota työporukalla pohdimme: Mitä te oikein teette silloin, kun ette ole pitämässä nuorteniltoja?

Niin, mitä minä oikein teen? Tuntuu, että tuo kysymys yllättää pikemminkin sellaisen työpäivän keskellä, kun silmät alkavat sumentua tietokoneen ruudun katselusta. Lähetetyt sähköpostit ja soitetut puhelut  ylittävät lain salliman rajan. Mitä minä teen? Tähänkö minut palkattiin? Saisinko työtodistukseeni maininnan sihteerin taidoista kaiken tämän paperishow'n jälkeen?

Tuoreena työntekijänä, tullessani töihin, hämmästyin kuinka paljon aikaa meni kaikkeen muuhun kuin itse iltoihin. Olen oppinut sen, että kahden tunnin ohjelmapätkän takana saattaa olla puolen päivän valmistelutyö. Se on opettanut minua arvostamaan noita ohikiitävää kahta tuntia. Siitä voi sitten laskea, paljonko yhteen viikonlopputapahtumaan menee aikaa :). On palavereja, on suunnitteluja, on yhteistyötahoja, paperitöitä, hankintoja, uuden ideointia, vanhan kehittämistä.

Mutta palataan vielä hetkeksi itse kysymykseen: nuorteniltojen ulkopuolella työntekijä tekee nuo illat mahdolliseksi. Kyllä. Kaikkein parasta tässä työssä ovat itse illat. Ilman niitä kaikki suunnittelu ja paperinpyörittely olisi turhaa. Yhdessäolo nuorten ja suuren Jumalan kanssa on se, mitä minä teen ja mitä haluan tehdä. Se on tämän työn ydin. Tärkeintä on, että se näkyy, tuskaiset toimistopäivät sen takana voidaan jättää meidän väliseksi salaisuudeksi. Loppujen lopuksi ne kun eivät ole se puoli, mitä työstään haluaa muistaa vuosien päästä.

Susanna Luttinen-Kivistö