Kotona, töissä, kuunnellessani toista, Raamatun äärellä... Törmään aina samaan ongelmaan. Se tuntuu suorastaan vainoavan minua. Se on niin ovela, ettei sitä aina edes huomaa.
Hukun moniin yksittäisiin tehtäviin. Olen lupautunut tekemään sitä ja tätä ja tuota. Sitten yhtäkkiä löydän itseni ihmettelemästä, että mihin kaikki aikani on mennyt? En ole yksin. Olen kuunnellut lukuisia tarinoita siitä, kun elämässä on ihan liikaa kaikkea. Silloin on vaikeaa hahmottaa, mikä siitä kaikesta on oikeasti tärkeää.

Myös Raamatun äärellä voi käydä samoin: tekstiä on paljon, samoin kehoituksia, ohjeita, ajatuksia. Siihen paljouteen on helppo hukkua ja unohtaa, mikä on ydintä ja mikä ei-niin-tärkeää.

Oleellisen löytämiseen on ainakin yksi konsti: mini-terminaattori. Meillä sitä kutsutaan myös koira-nimellä Rocky. Kun tulen kotiin ja huomaan lattialla lasinalusen rippeet, ei ilmeeni juurikaan värähdä. Lasinaluset eivät siis ole kovin tärkeitä. Kun lattialta löytyy pehmonorsu, kurtistan jo kulmiani. Toisaalta mitään korvaamatonta en ole vielä menettänyt. Olen tästä testistä päätellyt, että korvaamattomat asiat eivät ole järsittävissä.

Miniterminaattoria ei voi sen ihmiskammon takia lainata, mutta soveltaa kylläkin: jos elämästäni puuttuisi tämä, olisiko se niin kauheaa? Jos en panostakaan tähän tehtävään täysillä, miten se vaikuttaisi elämääni? Jos Raamatustani puuttuisi tämä jae, ymmärtäisinkö, mitä Jumala haluaa minulle sanoa? Mini-terminaattori auttaa löytämään olennaisen. Kun sen on löytänyt , siitä kannattaa pitää kiinni (niin terminaattorista kuin olennaisesta). Niillä muilla asioilla on puolestaan varaa joutua mini-terminaattorin hampaisiin. Jäähän jäljelle ainakin vähän avarammat huoneet.

Susanna Luttinen-Kivistö