RSS

Kaikista katseista...

"Jos katse voisi tappaa niin hän olisi kuollut..." Katse kertoo ihmisestä paljon. Katse voi olla hyväksyvä, alentava, lempeä, vihainen, kiinnostunut, surullinen, yllättynyt tai huvittunut. Ihmiset lukevat toinen toisiaan katseiden perusteella.

 

Espanjassa törmäsin koiraan joka toljotti suloisilla suurilla silmillään kaikkia ohikulkevia ihmiä. Koiran katse oli niin hellyyttävä että minun oli ikuistettava se. Koira tuntui olevan kiinnostunut jokaisesta ihmisestä. Mahtava asenne! Katsotko sinä silmiin kaikkia ihmisiä, jotka kulkevat ohitsesi? Vai käännätkö kenties katseesi pois? Näkyyko katseessasi rakkaus ja hyväksyntä toista ihmistä kohtaan? Katseessa on ihmeellinen voima.

 

 

 

Vivamon pääsiäistapahtuman teemana oli Katse. Pohdimme yhdessä, miltä eri Raamatun henkilöistä mahtoi tuntua eri tilanteissa. Moni katse kertoi varmasti enemmän kuin tuhat sanaa. Se, kuinka Jeesus katsoi Pietaria tämän petettyä hänet jäi varmasti vahvasti Pietarin mieleen. Myös sadanpäämiehen katse ristinpuulla roikkuvaan Jeesukseen tai Jeesuksen äidin, Marian katse omaaan rakkaaseen Poikaansa tämän tehdessä kuolemaa, olivat merkittäviä katseita. Merkittävin katse oli kuitenkin Jumalan katse kun hän katsoi sinua Jeesuksen sijaan. Hän hylkäsi oman Poikansa kuolemaan, jotta sinä saisit elää. Syntisi on annettu anteeksi. Jumala katsoo sinua rakastavin silmin.

 

 

Katariina



Kommentoi tätä kirjoitusta



KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki