RSS

Ihmiseltä ihmiselle

Evankeliumi on  mielenkiintoinen asia.

Se ei ole ihmismielen mukaista (Gal.1:11), eikä se ole syntynyt kenenkään ihmisen ajatuksista tai ajatuksissa. ”Kuka muu kuin ihmisen oma henki tietää, mitä ihmisessä on? Samoin vain Jumalan Henki tietää, mitä Jumalassa on.” (1. Kor. 2:11) Jumalan Henki on lupauksensa mukaan läsnä Jumalan sanassa ja vaikuttaa sen välityksellä synnyttäen uskoa. Jumalan sana on ihmisen ulkopuolella, eikä näin ollen ole riippuvainen ihmisen tunteista ja tunnelmista, olosuhteista ja olotiloista.

Evankeliumi on mielenkiintoinen asia.

Evankeliumi leviää useimmin ihmiseltä ihmiselle. Jumala tuntee sinut ja minut, jokaisen ihmisen. Tietää tarkalleen kykymme, puutteemme ja vajavaisuutemme. Silti Jeesus antoi meille ihmisille tehtävän viedä ilosanomaa kaikkia ihmisiä koskevasta ristin sovitustyöstä kaikkeen maailmaan.

Uusi vuosi, uudet kujeet, vanhat jutut

Uuden vuoden koittaessa aina kaiken maailman lupaukset täyttävät kalenterin ja kuitenkin se karkkipussi, josta juuri lupasi kieltäytyä, on paikallisessa hypermarketissa tarjouksessa tyyliin: ”Osta kaksi, maksa kolme.” Meillä ihmisillä ei ihan aina nuo lupaukset pidä. Kuitenkin meillä on Jumala, joka on luotettava, uskollinen ja muuttumaton. On ihanaa turvautua vaikka siihen inessiiviin, joka luvataan Roomalaiskirjeen kahdeksannen luvun ensimmäisessä jakeessa. Ai mihin inessiiviin, no siihen, että inessiivin perusmerkitys on: ”jonkin sisällä” ja muut merkitykset ovat: ”paikallaan, kiinni jossakin”; ”olotila” ja ”toiminta”. Jeesuksessa Kristuksessa.

Jumalan lupaukset pitävät.

Hän ei heitä pois ketään, joka Hänen luokseen tulee. Siihen lupaukseen ja evankeliumin sanomaan on hieno jäädä. Tämä on totta myös vuonna 2008.

 

      Leevi Helo

 



Kommentoi tätä kirjoitusta



KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki