Ihmettelen.

Pitkin kevättä minusta on enemmän ja vähemmän tuntunut siltä, että joku muu elää minun puolestani minun elämääni. Tavallaan olen aina ollut niitä ihmisiä, jotka hirvittävän paljon pelkäävät toisten mielenpahoittamista ja pyrkivät olemaan mahdollisimman hyviä ja miellyttämään mahdollisimman monia.

Koko kevät on ollut hirveän kiireistä aikaa minulle, osittain ihan vain omaa typeryyttäni, kun en vain ole osannut sanoa ei oikeisiin pyyntöihin ja vaatimuksiin. Tietenkin tai mielelläni tuntuu olevan vakio vastauksiani pyyntöön kuin pyyntöön. Jollain tasolla tällaisesta ”aina valmiina”- elämän asenteesta saa myös itselleen paljon hyvää mieltä, mutta kolikon kääntöpuoli ei olekaan niin kirkas.

Lauantaina kiireen aikaan saama väsymys hetkellisesti katosi kuin tuhkatuuleen, kun sain olla todistamassa hyvien ystävieni avioliittoon vihkimistä. Samalla kova työ ja uurastus häiden valmistelujen suhteen palkittiin, kun sain huomata, miten onni ja ilo suorastaan loisti vihkiparin kasvoilta. Onnellisempaa paria sinä päivänä sai turhaan etsiä.

Lauantai-iltana, kun viimein oli aikaa pysähtyä muutaman viikon kiireiden jälkeen väsymys suorastaan kolkkasi minut ja muutama päivä menikin sängyn pohjalla voimia palautellen. Ajattelen, että tuo kolkkaus oli Jumalan tapa sanoa minulle, että hellitä Aletta.

Tänään, kun ensimmäistä kertaa lauantain jälkeen jaksoin tehdä yhtään mitään, kävelin ulkona pienen lenkin. Mietin paljon sitä, miten näin keväisin Jumalan luomistyö on kauneimmillaan ja koko ajan ulkona syntyy uutta. Ihmeellistä miten keväisin leppäkertut ja perhosen ilmestyvät kuin tyhjästä ja kukkameren paljous on valtava. Tuntuu myös siltä, että nyt viimein on aikaa elää myös omaa elää ja on viimein aikaa vain olla.

Samalla tavalla ajattelen, että näin kevään korvalla Jumala luo myös minussa uutta tai oikeastaan jälleen rakentaa vanhaa. Kaiken talven väsymyksen jälkeen Jumala kokoaa kiireen repimiä elämäni palasiani kuin palapeliä ja aikaan saa jotain uutta ja ehompaa, jotain kenties vahvempaa ja viisaampaa. Sitä taitoa voi vain pieni ihminen ihmetellä ja kummastella. 

Aletta Silvennoinen