RSS
Tarraatko vaikeuksiin?
Kysynpä sinulta, että kokiessasi jotain, mikä ei mene omien suunnitelmiesi mukaan, osoitatko syyttävällä sormella Jumalaa, vai nöyrrytkö polvistumaan uudelleen ja uudelleen Hänen eteensä?
Itse mieluummin osoitin sormella, oli niin paljon helpompaa syyttää toista omista vaikeuksista.
Muuttaessani opiskelemaan jätin taakseni perheen, kodin, kaverit, ystävät, harrastuksia, kotieläimet, sen kaiken jossa olin kasvanut ja ollut. Se sinällään ei vielä voimia vienyt, mutta kun kotiuduin uuteen paikkaan, mitä minulla oli? Ei yhtään mitään.
Eniten minuu otti päähän ”ystävät”, jotka ei jaksanu pitää yhteyttä. Ne
hetket jolloin kaipasin olkapäätä, sitä ei ollu. Ja uudessa koulussa jouduin teeskentelemään paljon ja piilottamaan todellisen minäni kuoren alle. Ja se jos mikä hajottaa ihmisen.
Vaivuin masennukseen ja elämän into laski lähelle nollaa, kuten arvata
saattaa. Siitä kuitenkin selvisin uuden tukijoukkoni ansiosta. Kesän alussa sama taas toistui kun tukijoukkoni lähti ja repäisi melko ison osan elämääni ja sydäntäni taas mukanaan. Ja mitä taas tein?
Osoitin syyttävällä sormella ja mietin miksi pitää mennä näin.
Mutta näistä huolimattani tukijoukkoni ennen palan viemistä minusta
mukanaan, opetti miulle tärkeän asian: Luota Herraan kaikessa, ole oma
itsesi. Ps 138: 7-8 ja 139. Sillä sinä olet ihme.
Nyt olen saanut silmät joilla näen asiat toisin ja toivon että valaisen
asiaa teillekin hieman.
Kun olen maistanut elämäni kakkua vasta n.18vuotta, voinko sanoa, että
tiedän mitä tulevaisuus on? Faktahan on, että olen vasta käynyt kouluja ja
koulut ovat melkoisen ankeita paikkoja, varsinkin huonossa ympäristössä. Olen vielä alaikäinen, enkä voi tehdä aina sitä mitä haluaisin, mikä on välillä hyvästä, mutta välillä täysin tarpeetonta. En ole päässyt määräämään elämästäni, joten miten elämä voisi olla jatkossa samaa kuin nyt? Tulevaisuudessa en ole minua halveksivien kanssa samalla luokalla, tulevaisuudessa en ole samalla paikkakunnalla ja aloitan toisaalla puhtaalta pöydältä. Suurempi mahdollisuus tulla hyväksytyksi kuin olla sielläkin hyljeksitty. Ja mitä 17,5v ihminen tietää oikeastaan elämästä? Hyvin vähän.
Asiaani voisi kuvailla näinkin:
Maistan palan kakkua ja se sattuu olemaan se pahimman makuinen pala siitä kakusta. Mutta sitten jokainen joka on maistanut kakkua vähän lisää,
vakuuttaa että se on hyvää. Miksen uskoisi niitä? Luottamus on mennyt siihen jo ekalla kerralla, mutta monien sanoessa että kannattaa maistaa tätä mietin kuitenkin asiaa. Maistoin ja huomasin, että tämähän kannatti.
Kun olet saanut palan pahan makuista elämää, voitko sen perusteella sanoa että mitä loppu elämä on? Järkihän sanoo että loogisesti kyllä, mutta tämä ei olekaan enää järjen asia. Itse pahanmakuisen masennukseni jälkeen olen uskaltanut taas luottaa, tutustua ja elää. Enkä ole katunut. Se pala minkä aluksi sain, oli vain pieni pala kokonaisuutta ja loppuosa, jonka Isä minulle tarjosi ja tarjoaa, maistui ja maistuu paljon paremmalta.Tämä pätee myös sinuun, sillä sen on Isämme luvannut meille; tiedät sen,
usko se, ja se on jo sinun.
-Jonne