Jeesus, Job, minä

Monta vuotta sitten miun elämällä oli päämäärä. Tiesin minne mennä ja elin elämääni autaallisen tietoisena siitä, että tiedän mitä teen milloinki. Lukion ensimmäisellä menetin tulevaisuuteni, mut myös menneisyyteni. Mut tippaakaan en kadu menetystä, enkä usko että Jobikaan katkeroitu siitä mitä lopussa sai, kun luotti Jumalaan.

Oon siitä onnellinen että oon syntyny tavallaan uskovaan perheeseen. Äiskä on uskossa ja aktiivinen seurakunnassaan kuoron osalta ja on oikeastaan huolehtinut henkisestä kasvatuksesta, isä enemmän harrastuksista ja niiden rahoituksesta. Miun perhe on ollu normaali, joskin nyt vanhemmat on eronnu, mut äiti tulee hyvin toimeen jo isän uuden naisen ja näiden lapsen kanssa, pikkuvelipuoleni. Oon saanu kattoa elämän iloja ja suruja läheltä ja kaukaa ja oppinu virheistäni. Oon just saanu lukion loppuun ja taskussa komeilee yo-tutkinto ja lukionpäättötodistus – konkreettisesti tosin vasta 31.5.

Missä mie sit kuitenkaan meen jos oon menettäny tulevaisuuteni? Miusta piti tulla lääkäri, asianajaja, poliisi tai joku joka tekee ihmeitä ja suuria. Miun piti päästä SM-futistiimiin ja perustaa The Rain 2. Mitään noista en kuitenkaan ole nyt menossa suorittamaan. En itseasiassa näe kun menneeseen katson, että missä vaihees se oikeestaan käänty siihen, että olen tässä pisteessä tänään. Toisaalta tuntuu että juuri tähän miut on kutsuttu ja tuotu ja uskon, että asia on näin.

Jeesus elämänsä aikana ei kertaakaan kyseenalaistanu Isänsä tahtoa ja siinä meillä on paljon opittavaa. Ite oon oppinu virheistäni paljon enkä yhtään mitään - toistan edelleen samoja asioita päivästä toiseen. Job ei kärsimyksissään kironnut Jumalaa vaan odotti jo tapaavansa Isän ja pysyi uskollisena ja kuuliaisena Sanalle. Jeesus kirkastettiin ja nostettiin istumaan Jumalan oikealle puolelle ja Job sai, Piuta lainatakseni, ”abauttia rallaa” kymmenkertaisena kaiken takaisin, ellei enemmänkin. Kaikki tämä kun pysyy Isälle uskollisena ja kuuliaisena.



Ja nyt pohtiessani mihin me ollaan menossa huomaan sen varmaksi, että tähän miut on johdatettu. Miulla on unelmia lähetystyöstä, mutta ammateilla joihin ennen tähtäsin se olis ollu hankalaa toteuttaa taloudellisesti ku ajallisestikin. Nyt se näyttää mahdolliselta ja jopa niinkin että voisin tehdä sitä montakymmentä vuotta kärsimättä rahaongelmista. Ja tämä vain että olen rukoillut Isää tasaisin väliajoin johdattamaan minuu minne haluaakin miut viedä. Käyttämään minuu niinku parhaaks näkee. Voisin suositella tuota vaihtoehtoa jokaiselle.

Ite oon elämän käännösvaihees just lähös lukiosta pihalle, intti edes ja pitää päättää uravalinta – nyttei voi enää viivytellä kuin max sen vuoden joka intissä menee. Mutta minuu se ei stressaa yhtään. Isä on miun kanssa, Jeesus johdattaa minuu ja saan kulkee Pyhän Hengen läsnäolos sitä polkuu kohti päämäärää. Se polku jota kuljen on paras mahdollinen, huom, oli se mikä tahansa, koska kuljen sitä Isän kanssa. Oon luottanu masennuksen, erojen, perheen hajoamisen ja pettymysten keskel Jumalaan ja kuljen Hänen ansiostaan hymy suupielil kohti huomista, jos Herra niin suo. Siunausta kaikille jotka etitte suuntaa elämäänne ysiluokan, amiksen tai yliopiston jälkeen tai etitte työtä – Jumala pitää hulluistaan huolen.

Jonne