"Siis niiiiin nolo!"

Perheenjäsenteni keskuudessa vitsaillaan alinomaan siitä, että olen luultavasti adoptiolapsi. Työkaverit saa takuuvarmasti hyvälle tuulelle tuomalla esiin jonkin asian, mitä puuhailin vapaapäivänäni. Kaverit pyörittelevät usein silmiään ja vihjailevat valkotakkisista miehistä ja piipaa-autoista.

Isoäitini sen sijaan kehuu minua usein sanomalla sen sijaan minun olevan "mukava sattuma valtavirrassa." Päivästä riippuen, olen siis joko eriskummallinen hippiäinen tai persoonallinen omantieni kulkija. Olen kai aina ollut jollakin tavalla hieman vinksahtanut, sillä en pidä itseäni kovinkaan suurena sekopäänä tai riskinä yhteiskuntamme turvallisuudelle, toisin kuin minua läheltä seuraavat ihmiset aina ajoittain antavat ymmärtää.

 

Mitä sitten jos pidän villasukkia jalassa kesät talvet? Minusta on mukavaa, että varpaat ovat lämpöiset ja niille tuhannelle ja yhdelle sukkaparille joita omistan ei olisi käyttöä jos rajoittaisin niiden käytön vain kaamoskuukausiin. Villasukat ovat minun lohtuesineeni- kuten jonkin vuodevaatevalmistajan tv-mainoksessakin sanottiin, ihmisen ja maailman väliin tarvitaan jotakin pehmeää. Suosittelen!

 

Mitä sitten jos nautin askartelusta?? En ole vielä löytänyt yhtäkään lakipykälää, joka kieltää saksilla, liimalla, kimalteella, kreppipaperilla, piipunkrasseilla, kuviosaksilla, sapluunaleikkureilla, sormiväreillä, kiiltokuvilla ja tarroilla räpeltelyn kun täysi-ikäisyyden maaginen rajapyykki on ylitetty. Hykertelen aivan varmasti tänäkin vuonna hiljaa mielessäni niille stressipeikoille jotak panikoivat esimerkiksi joulukorttiensa kirjoittamista viikkoa ennen aattoa- omani on askarreltu, kirjoitettu ja laitettu kuoriin jo hyvä aika sitten :) Hyödyllisyytensä lisäksi megaluokan paperisilppuliimahiletähtisotkun aikaansaaminen on terapeuttista!

 

Mitä sitten jos kirjahyllyni teokset ovat aakkosjärjestyksessä ja t-paidat kaapissa pinottuina värin mukaan? Ketä se ihan oikeasti häiritsee, että nukkumatin ollessa kateissa saatan nousta vuoteesta puoli kahdelta aamuyöllä ja kuunnella radion yölähetystä silittäen pyykejäni? Tekeekö se, että laitan ketsuppia lähes jokaiseen ruokalajiin, muiden ruokailijoiden aterioista kamalan makuisia?! Olenko katala ihminen yrittäessäni muistaa siskojen, enojen, serkkujen, kummilasten ja kavereiden synttärit, nimpparit ja muut merkkipäivät?

 

Voisin jatkaa tätä aika kauan vielä, mutta pointtini on, että ihmisillä on erilaisia asioita, joita he pitävät tärkeinä ja joista he nauttivat. Yllä mainitsemani ja monet, monet muut vastaavat- minulle melko pienet ja arkiset, ovat saaneet useat ihmiset räkättämään vedet silmissä kunnes ovat huomanneet minun olleen vakavissani tai pyörittelemään silmiään melkoisen dramaattisesti saaden aikaan hienoisen pajatsoefektin. Olen saanut kuulla olevani kaheli, kumma, outo, omituinen, pimahtanut, päästäni vialla, hölmö ja vaikka mitä, kun olen julkisesti  tuonut esiin joitain näitä asioita. Erään kerran sain etsiä nuorempaa siskoani Helsinki-Vantaan lentokentän kokoluokkaa olevasta marketista, sillä hän teki täydellisen katoamistempun kun riensin liukastuneen miehen apuun keskellä kodinkoneosastoa, jossa olimme olleet etsimässä joululahjaa kolmannelle sisaristamme. Olin kuulemaa "siiiiiis niiiiin nolo."

 

Voisi kuvitella että itsetunto on välillä koetuksella, kun saa aina kuulla olevansa henkilö, jolla ruuvit eivät täysin ole kupolissa kohdallaan. Onneksi tiedän, että omat persoonalliset piirteeni eivät ihan oikeasti ole niin pahoja kuin mitä murkkuikäiset siskot, kieroutuneen huumorintajun omaavat kaverit tai muuten vain naljailun puutteessa elävät vanhemmat aina ajoittain antavat ymmärtää.  Aasinsilta, joka tähän pohdintaan tänä maanantaisena iltana johti, syntyi eilisen päivän messussa kuuntelemastani saarnasta, jossa pappi puhui siitä, kuinka Jeesusta pidettiin aikansa kahelina. Joulunaikaan odotamme ja juhlimme kuninkaamme ja pelastajamme syntymää, mutta muina aikoina, enemmän tai vähemmän, saamme todistaa halveksuntaa ja kummastelua, jota Hän aikanaan aiheutti kanssaeläjiensä keskuudessa. Pappi totesi mielestäni hyvin, että jos Jeesus tänäpäivänä palaisi maailmaan tavallisena ihmisenä, emme ehkä tuntisi Vapahtajaamme, sillä Hänet kiikutettaisiin oikopäätä jonkin sortin hoivakotiin tai mielenterveyslaitokseen! Sen verran eriskummallinen Hän jo aikalaisilleen oli.