Onnistumisen ongintaa...

Sulje silmäsi ja palaa sellaiseen hetkeen tai tilanteeseen, jossa sinua on kehuttu, sinulle on sanottu kauniita asioita, sinusta ollaan oltu ylpeitä tai olet saanut kuulla tehneesi jotain hyvää. Kuuntele. Maistele. Tarkastele.

Eikö tunnukin mainiolta?
 
Meillä kaikilla on aivan varmasti näitä kokemuksia. Olemme jokainen onnistuneet, tehneet asioita hyvin ja oikein- ja yllättävän usein olemme myös saaneet positiivista ja kannustavaa palautetta näissä tilanteissa. Miksi sitten äärettömän usein olemme epävarmoja ja vähättelemme itseämme? Minkä vuoksi emme muista noita hetkiä, jolloin olemme saaneet nauttia onnistumisen tunteesta? Monesti kuulee sanottavan sen olevan syvälle juurtunut suomalainen tapa- kertoohan tästä eräs melkoisen huvittava matkapuhelinoperaattori televisiomainoskin; eihän se nyt mitään ole, enhän minä nyt niin ihmeellinen ole, eipä tuossa mitään, se nyt vaan on tommonen, ihan pikkujuttu, kaikkihan tähän pystyy, lapsikin osaisi… Kuulostaako tutulta? Edes vähän?

 

Ihminen on mestari näkemään itsessään vain vikoja ja huonoja puolia unohtaen täysin, että ne ovat vain murto-osa siitä, mitä oikeasti olemme. Viat ja puutteet kuuluvat ihmiseen, totta kai. Mikä muu meistä tekisi ihmisiä, jos eivät ne? Meidät on kuorrutettu valtaisalla määrällä itsekritiikkiä, emmekä monesti osaa katsoa kuorrutteen läpi, omaan sisimpäämme. Tämä on mielestäni yksi suuri syy siihen, miksi niin monet meistä voivat huonosti tänä päivänä – lukuisista eri syistä johtuen emme enää näe itseämme sellaisina, joiksi meidät on luotu. Emme enää näe sitä kaunista, hyvää, taitavaa ja upeaa persoonaa, kun katsomme peiliin; liian montaa meistä katsoo vastaan jokin aivan muu. Erilaiset kokemukset, jotka satuttavat sisintä, muuttavat omaa käsitystämme itsestämme. Joissain tilanteissa voi olla todella vaikeaa uskoa todeksi sitä hyvää ja positiivista palautetta, jota saamme toisilta, jos tunnemme ettei se pidä paikkaansa tai joku muu on saanut meidät uskomaan niin.

 

Palaa takaisin siihen hetkeen, jota mietit äsken. Voit huomata, ettei se ole kovinkaan suuri tai ihmeellinen asia. Mitä todennäköisimmin se on aivan arkinen tilanne. Ehkä onnistuit koulutehtävässäsi. Ehkä olit avuksi kotona tai harrastustoiminnassa. Ehkä sinulle luotettiin tehtävä josta suoriuduit. Ehkä jaoit auttamisen lahjaa lähipiirissäsi. Tai jotakin muuta; pointti on se, että nämä kokemukset kantavat meitä, kunhan vain kaivamme ne esiin. Ikävät tunteet, epäonnistumiset ja loukkaavat sanat tuntuvat kestävän mielemme etualalla paljon helpommin ja sitkeämmin kuin nämä, joiden siinä pitäisi pysyä. Tee siis itsesi kanssa sopimus – varaa joka päivä hetki aikaa, ja palauta mieleen jokin mukava, hyvän olon aikaansaanut kokemus. Aluksi se on vaikeaa, mutta ajan myötä se helpottuu, lupaan sen! Pian saatat huomata, ettei onnistumisen kokemuksia tarvitse hakea muistojen perukoilta ja aikojen takaa: vauhtiin päästyään oppii näkemään hyvää niissäkin tilanteissa, jotka ennen saattoivat aiheuttaa kipua, ahdistusta tai häpeää.

 

Ensimmäisessä Mooseksen kirjassa kirjoitetaan:

 

 ”Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi.” (1. Moos1:27)

 

Tähän kiteytyy minusta meidän jokaisen upeus, ainutlaatuisuus ja kauneus. Jos me pystyisimme itse näkemään pelistä kuvajaisena sen ihmisen, jona Jumala meidät näkee, kaikkoisivat kaikki itsetunto-ongelmat, kaikki vähättely, monet monet vaivat ja sairaudet. Kunpa pystyisimme vaikeina hetkinämme muistamaan sen, että olemme Taivaalliselle Isällemme äärettömän rakkaita ja täydellisiä juuri sellaisina kuin olemme. Kaikkine hyvine puolinemme, ja kaikkine, omasta mielestämme, huonoine puolinemme.