"Mi kallehinta olla voi"

Itsenäisyyspäivän kunniaksi tuhannet kynttilät syttyvät ikkunoihin joulukuun alun hämärään. Sinivalkoisen lipun liehuessa salossa, sinivalkeiden kynttilöiden palaessa ja maamme vaiheista kertovien tv-ohjelmien takana on yksi asia - vapaa isänmaa.

Sinulla ja minulla on vapauksia, joita ei ehkä olisi ilman lukuisten ihmishenkien menetystä, katkerien kyyneleiden vuodattamista ja vuosien pelkoa vihollisuhan alla.

 

Pidin viimekeväänä puheen Kaatuneiden muistopäivänä. Puhetta kirjoittaessani tuskailin tuottamis vaikeutta ja mietin, kuinka paljon helpompaa ja mukavampaa olisi kirjoittaa Itsenäisyyspäivän puhe. Perustelin  tätä itselleni sillä, että Kaatuneiden muistopäivänä läsnä ovat kuolema, menetys, ikävä ja suru, kun taas 6.12. saisi puhua urotöistä, vapaudesta, rauhasta, isänmaasta ja värittää kaiken lumenvalkeilla ja järvensinisillä sävyillä. Eihän se näin ole, sillä ei itsenäisen maamme syntymäpäivää voi juhlia ilman, että sivuuttaa kaiken sen lohduttoman ja ikävän, mitä historiaamme on kuulunut itsenäisyyden saavuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

 

Menetetyt nuoret elämät, fyysiset ja psyykkiset vammat, evakot, sotalapset, sotilaat, lotat, pelko, suru, ikävä, epävarmuus, pula, puute, köyhyys, toivottomuus.

 

Voinko ymmärtää sitä kaikkea, mistä minun tulisi olla kiitollinen jokainen  päivä? Siitä, että saan elää rauhan aikaa siniristilipun alla. Sitä, että äidinkieleni on suomi. Sitä, että saan uskoa siihen mihin tahdon, saan kirjoittaa tänne ajatuksiani ilman pelkoa, saan ilmaista mielipiteeni. Siitä, että minulla on oikeuksia. Siitä, että minulla on ihmisarvo. Siitä, että monet antoivat henkensä, jotta muut saisivat elää turvassa. Siitä, että on olemassa Suomi, suomenkieli, suomenlippu. Siitä, että saan olla suomalainen.

 

Sotiemme veteraanit ikääntyvät vääjämättä. Mielestäni veteraanipolvelle osoitettu arvostus, kunnioitus ja huolenpito ovat pieni vaiva meille, suuri ele heille, siitä arvokkaasta työstä ja niistä uhrauksista, jotka he ovat suorittaneet maamme puolesta. On meidän velvollisuutemme antaa heille ansaitsemansa kiitos.

 

Virsi 577 kiteyttää monta asiaa, ennen kaikkea sen, että vaikka Suomen historiassa on useita hetkiä jolloin toivosta on ollut jäljellä vain rippeet, niillä rippeillä on porskutettu eteenpäin. Sisusta on ammennettu virtaa, Herrasta voimaa ja lohtua.

 

 

Sun kätes, Herra, voimakkaan suo olla turva Suomenmaan

niin sodassa kuin rauhassa ja murheen, onnen aikana.

 

Sun armos täällä meille soi, mi kallehinta olla voi,

ja meille alla auringon tää synnyinseutu rakkain on.

 

On isät täällä taistelleet ja uskoneet ja toivoneet.

Me saamme saman asunnon, ja samat vaiheet meillä on.

 

Ja meidän polkuamme saa taas lapsemmekin taivaltaa.

He kyntää kerra peltomme ja uskoo kuin me uskomme.

 

Oi Herra, käy sä siunaamaan nää rannat rakkaan synnyinmaan.

Suo aina rauha suloinen ja estä sota verinen.

 

Sä siunaa mielet vakaiset ja hurskaat työt ja aikehet.

Lyö maahan maansa pettäjät, tuo julki juonet ilkeät.

 

Sä turvaa maamme vapaus, sen kansalle suo viisaus.

Suo armokaste maille sen ja sydämihin ihmisten.

 

Sä autoit valoon tämän maan kuin kedon kukan ummustaan.

Sen varttua suo valossas ja hoida sitä armossas.

 

Suo, että sanas kirkkaana saa keskellämme kaikua,

ja kautta sukupolvien suo soida nimes kiitoksen.  

 

 

Oikein hyvää ja rauhallista Itsenäisyyspäivää, Suomi!