RSS
Ei ihan lentäjän tyttö..
Olimme perheen kanssa lomamatkalla, joka sisarusteni riemuksi ja minun kauhukseni, sisälsi kolmen tunnin lento-osuuden. Olen ollut ensimmäisestä lentomatkastani alkaen sitä mieltä, että jos ihminen olisi tarkoitettu lentämään, Jumala olisi kyllä varmasti luonut hänelle siivet. On luonnotonta killua 10kilometrin korkeudella purtelossa, joka on rakennettu osista, joista valmistaja on pyytänyt pienintä maksua. Korviini sattuu tuhottomasti koko lennon ajan, sillä korviani on lapsena operoitu kymmeniä kertoja jatkuvien liimakorvien ja tulehdusten vuoksi. Lisäksi olen puolikuuro noin viikon lentojen jälkeen, koska normaalien ihmisten tapaan korvani kestävät lukossa vaikka tekisi mitä. Ja olen aivan varma, kuolen joka kerta kun on aika nousun tai laskeutumisen. Pelkään siis lentämistä. Pikkusiskoni ilme oli aidon hämmästynyt istuessamme vierekkäin minun puristaessa rystyset valkoisina käsinojia, jauhaen purkkaa leukaluut kipeinä ja hengittäen pinnallisesti kyyneleet silmissä. "Pelottaako sua oikeesti?"
Pelko voi olla niin voimavara, pelastus, kuin lamaannuttava ja kuihduttava. Jatkuvassa pelossa ihminen ei enää ole ihminen, jokin hänen sisällään kuolee pois. Terve pelko pysyy ratioonalisissa rajoissa, eikä haittaa liiaksi elämää. Fobiat ovat sairaalloisia pelkotiloja tiettyä asiaa kohtaan, joihin on mahdollista saada apua.
Elämässä pelko tulee joskus eteen yllättäenkin, ilman että sitä on osannut odottaa. Pelkääminen on luonnollinen tapa ottaa vastaan tieto, joka ei kuulu suunnitelmiimme tai joka sotkee suunnitelmiamme, pahastikin välillä. Raamatussa Jeesus kuitenkin kehottaa meitä: "Älä pelkää, minä olen lunastanut sinut, minä olen sinut nimeltä kutsunut, sinä olet minun." Nämä vapahtajamme sanat lausutaan usein kirkossa synninpäästön yhteydessä. Jeesuksen sanat lohduttavat ja vakuuttavat; minun ei tarvitse pelätä. En ole tässä tilanteessa yksin. Samaa vakuuttaa jonkin viisaamman lausuma: "Putoavassa lentokoneessa ei ole yhtään ateistia." Kun oikeasti pelottaa, alkukantaiset tarpeemme turvata johonkin nousee esiin. Tarve tuntea olla turvassa ja hyvissä käsissä on meissä syvällä.
Kommentit
2.6.2010 klo 14:55:42
irmeli kirjoittaa
Hei Heidi,
Lämmin kiitos sanoistani! Psalmin 139 jakeet ovat olleet myös minulle rakkaita. Ne ovat avanneet monta kertaa oman elämäni solmukohtia ja vastanneet tuskaisiin kysymyksiini, miksi on näin tai miksi juuri minä olen tällainen. Olen myös saanut jakeista lohtua sekä vahvistusta uskooni, että kaikki on ollut ja on oleva Jumalan tiedossa.
Kiitos sinulle myös siitä, että uskot minun saavan johdatuksen asiaani. Vahvistuin paljon sanoistasi ja luotan siihen, että Jumala johdattaa minua tekemään hänen haluamallaan tavalla.
Kiitos, että sinä, Heidi olet olemassa!
Siunausta elämän poluillesi toivottaa
Irmeli
2.6.2010 klo 11:52:27
Heidi kirjoittaa
Irmeli,
Mielestäni usko on juuri sellainen asia, joka elää yhdessä ihmisen kanssa ja on hienoimmillaan ja aidoimmillaan juuri silloin, kun sen saa osaksi jokapäiväistä elämää. Kuitenkin itse joudun usein tekemään eroa sille, mitkä asiat on päätettävä ns. järjellä ja mitkä taas saavat intuition mukaansa.. Mutta vaikea kysymys; emme voi tietää, miten tarkasti Taivaallinen Isämme on päätöstemme takana. Ihmiselle on kuitenkin annettu vapaus; valita, tehdä päätöksiä ja myös sulkea Jumalan ääni pois.
Psalmin 139 jakeet ovat olleet minulle kiintopiste jo vuosien takaa. Itse haluan luottaa näihin Raamatun sanoihin siitä Jumalasta, joka tuntee ja tietää minut, elämäni, kipuni ja kaipuuni juuri tässä, tänään ja nyt.
Uskon, että saat johdatusta siihen, hankkiako uusi koira nyt, vai myöhemmin. Raamatussa Jumala esiintyy niin VT:n ankarana ja tuomitsevana kuin UT:n rakastavana ja huolehtivana Isänä. Jeesus itse oli mielestäni esimerkki siitä, millaisen Isän Hän halusi meidn jokaisen tuntevan:)
1.6.2010 klo 14:45:30
irmeli kirjoittaa
Hei Heidi,
Nyt olen pelännyt ja pyöritellyt asiaa, hankinko viidennen koiran, koska kolme koiristani ovat jo eläkeikäisiä (11, 10 ja 8 vee). Olen todellakin pelännyt ja kysellyt, mitä Jumalalla on tähän sanottavana. Teenkö oikein vai väärin? Entä jos "syvälliset" sydämeni ajatukset Jumalan läsnäolon kaipuusta muuttuvatkin pinnallisiksi arkiasioiden järjestelyksi? Löytyisikö Raamatusta tähän vastausta?
Haluan todella tuntea olevani Isän sylissä ja turvassa.
Irmeli