Aika aikansa kutakin.

Kaksi kuukautta sitten edessä oleva 8viikkoinen koitos tuntui melkoiselta haasteelta. Tulevat työtehtävät harjoitteluseurakunnassa kaikkine jännityselementteineen- uudet ihmiset, vieraalta tuntuvat käytännöt ja fakta, että jokaista liikettä tullaan seuraamaan kuin sukupuuttuun kuolevan höttömönkiäisen tallustusta, tuntuivat vatsanpohjassa jatkuvana myllerryksenä. Kaksi kuukautta tuntui melkoisen pitkältä rupeamalta jännittää nonstoppina!

Mutta kuten monesti, minunlaiseni umpipaatunut hermoilija, stressipeikko, jänskääjä, joutuu kuitenkin myöntämään tappionsa; selvisin hengissä. Kukaan ei rusikoinut minua elävältä. Taisin jopa suoriutua ihan siedettävästi. Minun harjoitteluani on jäljellä enää pieni murunen, eikä isosleirille lähtö aiheuta lainkaan niin suurta perhosparven lepatusta, kuin mitä teki vaikkapa ensimmäisellä harkkaviikolla varhaisnuortenleirille lähtö. Olenko oppinut hillitsemään hermoilua..? Itse en rohkene mennä sitä sanomaan, mutta ainakin olen oppinut sietämään sitä paremmin.
 
Raamatussa Saarnaajan kirjassa on mielestäni yksi ison kirjan hienoimpia kohtia. Luvussa kolme sanotaan näin:

     Kaikella on määrähetkensä, aikansa joka asialla taivaan alla.
     Aika on syntyä ja aika on kuolla, aika istuttaa ja aika repiä maasta,
     aika surmata ja aika parantaa, aika on purkaa ja aika rakentaa,
     aika itkeä ja aika nauraa, aika on valittaa ja aika tanssia, aika
     heitellä kiviä ja aika ne kerätä, aika on syleillä ja aika olla erossa,
     aika etsiä ja aika kadottaa, aika on säilyttää ja aika viskata menemään,
     aika repäistä rikki ja aika ommella yhteen, aika olla vaiti ja aika puhua,
     aika rakastaa ja aika vihata, aika on sodalla ja aikansa rauhalla.(Saarn.3:1-8)

Näinhän se menee elämässä. Kun jokin toinen ajanjakso alkaa, jokin toinen päättyy, ja päinvastoin. Uudet tilanteet muuttuvat tutuiksi, vanhat kasvot vaihtuvat uusiin. Joskus tällaiset muutokset tuntuvat ahdistavilta ja pelottavilta, tekisi mieli jäädä paikoilleen tuttuun ja turvalliseen. Joskus taas tuntuu, että on pakko saada uutta tuulta siipiensä alle; on tutustuttava uusiin ihmisiin ja on löydettävä uutta suuntaa elämälleen.

Itse olen äärimmäisen onnellinen tästä kahden kuukauden irtiotosta uudella paikkakunnalla suorittamastani harjoittelusta. On ollut mahtavaa saada oppia niin paljon uutta, nähdä erilaisia tapoja olla ihminen seurakunnassa. Ne ihmiset, joihin olen täällä saanut tutustua, omaavat sydämen ISOLLA ässällä. Täältä saaduin eväin on hyvä palata märehtimään koulunpenkille!

 Kiitän ja kumarran, kaikesta mitä olen saanut tehdä, nähdä, kokea, keskustella ja toteuttaa tämän kahdeksanviikkoiseni aikana. Kiitos, ajastanne!