RSS

toukokuu 2009 - team rukous

 

 

Itselleni harjoittelun aikana yhteinen rukous oli työyhteisön kannalta todella hieno kokemus.

Käytännössä se toteutettiin niin että aamupäivästä oli varattu useita tunteja rukoukselle tiimin parissa. Tiimi rukoili ensin yhteisten asioiden puolesta ja sen jälkeen jokainen sai kertoa henkilökohtaisia asioita joiden puolesta myös rukoiltiin.

 

Vastaavien hetkien järjestäminen kaiken hektisyyden keskellä saattaa tuntua välillä vaikealta, mutta panostus on kyllä sen arvoista. Se puhdistaa sisintä, hioo tiimiä yhteen ja muistuttaa työn yhteisestä päämäärästä. Se on työntekijän kohdalla sielunhoidollista ja tarjoaa mahdollisuuden hetkeksi levähtää työkiireiden loputtomassa maailmassa. Erityisen tärkeänä itse pidän perustehtävästä muistuttamista. On täysin inhimillistä että joskus Evankeliumi hetkellisesti unohtuu kun mielessä painaa oma palkkaus tai elämässä ja työssä vaikuttavat erityisolosuhteet. Rukouksessa on voimaa ja se kantaa.

 

Yhteiselle rukoukselle on hyvä varata runsaasti aikaa, jotta saisi myös tiimiin kuuluvat orientoitumaan tilaisuuteen sillä tavalla, että kenelläkään ei olisi hirveä kiire takaisin hoitamaan sen päivän juoksevia asioita. Olisi erittäin hyvä jos rukoukselle varattuna päivänä ei olisi painostavia deadlineja vaan parhaimmassa tapauksessa sen päivän ohjelman tarjonta seurakunnallekin voisi olla rukous painotteista ja sielunhoidollista. Päivä ei vaadi keneltäkään osallistujalta hirveitä resurseihin kohdistuvia uhrauksia ja eikä myöskään suuria valmisteluja.

 

En pidä lainkaan pahana ideana että työyhteisöissä tai työtiimeissä voisi järjestää yhteisen rukoushetken säännöllisesti sovittuina päivinä kerran tai kaksi kertaa vuodessa. Nykyajan työmentaliteettiin tosin kuuluu tehokkuus ja kova laadun valvonta pistää ihmisen tekemään työtä ankarasti. Kalenterista tilan raivaaminen ja ajan varaaminen vaatii myös tietynlaista sitoutumista työtiimiltä.

 

Palaverit kuuluvat työnarkeen ja seurakunnan työssä palavereita pidetään lähes viikottain, mutta olisiko mahdollista myös pitää työtiimillä palaveria korkeimman johdon kanssa? Seurakunnassa työskennellessä on kuitenkin lohdullista havaita kuinka hoitava ja ihmisen rajallisuuden ymmärtävä Työnantaja meillä on.

 

Kimmo Keskinen, Nuorisotyön harjoittelija




KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki