

KAIKEN KESKELLÄ JUMALA
Etsitään sanomalehdistä juttuja, jotka syystä tai toisesta pysäyttävät.
Jokainen repii oman juttunsa lehdestä ja esittelee sen lyhyesti.
Levitetään kaikki kerätyt jutut ympyräksi lattialle. Pyydetään yksi vapaaehtoinen ympyrän sisälle. Miltä tuntuu olla yksin kaikkien näiden juttujen keskellä? Pyydetään pari kaveria mukaan ympyrän keskelle. Miltä nyt tuntuu?
Muokataan lehtileikkeet ristin muotoon. Miltä tuntuu olla kristittynä kaikkien näiden juttujen keskellä?
Mitä sinulle merkitsee se, että Jumala on kaiken tämän keskellä? Miten elämä olisi erilaista, jos Jumala ei olisi mukana?
Yksin ja omissa voimissamme emme pysty parantamaan maailmaa. Toisaalta voimme viedä pienen liekin Jumalan rakkautta pahimmankin kaaoksen keskelle. Oli se sitten kauppakassin kantoa, rohkaiseva sana tai oven avausta. (Jokaisella yksi tuikku. Sen saa sytyttää ja vuorotellen kertoa jonkun hyvän asian, jonka on tehnyt. Sen jälkeen tuikku laitetaan sanomalehti-ristin päälle.)
Yksin me emme voi mitään, mutta yhdessä Jumalan kanssa me voimme. Kaaoksen keskellä meillä on toivoa, koska meillä on Jumala, joka toimii kaaoksenkin keskellä. Jumala joka auttaa, johdattaa, lohduttaa.
Luetaan Joh. 3:16, Jes.41:10, Jer.29:11-13.
Lopuksi rukoillaan lehtileikkeissä olevien juttujen puolesta.
KUVA (file:///C:\DOCUME~1\Susanna\LOCALS~1\Temp\msohtml1\01\clip_image001.jpg)KUVA ()(laulu: Hän ohitse ei kulje)