RSS

Huhtikuu 2009 - Vastuunuoret

Vastuunuoret

 

Seurakunnissa ja järjestöissä työ painottuu monesti liikaa työntekijöiden varaan jolloin työstä tulee työntekijä keskeistä. Nuorilla ei ole juurikaan paikkoja vastuuseen ja kasvamiseen sen kautta.

 

Vastuunuori-kuvio on yksi ratkaisu siihen miten nuorille voidaan tarjota paikka vastuunottamiseen ja uskon kasvuun. Työntekijälle vastuunuori-kuvio antaa taas mahdollisuuden jakaa hommia eteenpäin ja näin ollen hän saa keskittyä enemmän nuorten kanssa olemiseen tai opettamiseen.

 

Vastuunuoret on tavallaan nuorteniltojen isosia. Heille voi antaa monenlaisia vastuutehtäviä: 

-keittiö: Järjestää syömistä nuorteniltoihin, joko tekemällä itse tai laittamalla nyyttäri-tavarat esille, mehut kannuihin jne.

-spiikit: Illan opetuksiin liittyvät lyhyet puheenvuorot antavat nuorille tärkeän paikan omasta uskosta kertomiselle ja sitä kautta kasvamiselle

-juonto: Illan juontaminen tarjoaa nuorelle oivan paikan esiintymiskykyjen kasvattamiselle

-leikki: Leikkien vetäminen tarjoaa nuorelle mukavan tehtävän jossa saa lyödä oman luovuutensa peliin

-musiikki: Säestyksestä vastaaminen auttaa nuoria laittamaan omat lahjat käyttöön

 

Vastuunuorien kanssa on hyvä kokoontua noin kolmen viikon välein suunnittelemaan tulevia iltoja ja oppimaan uutta Raamatusta. Vastuunuorten kokoontumiset voi rakentaa esimerkiksi seuraavalla tavalla:

 

15min yhteen koontuminen, kuulumiskierros ja rukous

60min Raamatun tutkiminen yhdessä

15min rukousta eri tavoin

30min Palaute edellisistä illoista, tulevien iltojen suunnittelua, vastuiden jakamista ja seuraavan tapaamisen sopiminen

 

Vastuunuorten kanssa Raamatun tutkiminen avaa mahtavan mahdollisuuden tutkia Raamattua syvemmin ja läheisemmin kuin isommassa nuorten porukassa. Tässä muutama esimerkki Raamatun tutkimiseen yhdessä:

- 1 Kor. 12-14 Pyhä Henki ja armolahjat

- Ef. 6:10-20 Jumalan taisteluvarustus

- 1. Joh 4 Rakkaus

- 2. Piet 1:3-11 Uskonelämä ja pelastus

- Matt 24 Lopunajat

- Joh 3:1-21 Uudestisyntyminen

 

Pieni ryhmä avaa myös mahdollisuuden opetella rukoilua erilaisilla tavoilla. 

 

Jaakko "Jagr" Niiles




KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki