RSS

11/2011 Aikaa nuorelle

Nuoret tarvitsevat paljon aikuisten huomiota ja aikaa. Usein nuortenilloissa ja etenkin suurissa massatapahtumissa on todella vähän aikaa ja mahdollisuuksia kohdata rauhassa yksittäisiä nuoria. Välillä voikin olla hyvä keskittyä pikkuporukalla johonkin nuorten elämänpiiriä koskettavaan teemaan.

 

Monilla nuorilla on perhehuolia, kouluun ja omaan jaksamiseen liittyviä paineita ja monenlaisia tunnemyskyjä. Sielunhoidolliset keskustelut nuorten kanssa pyörivät usein näiden samojen aiheiden ympärillä. Yhdessä porukalla voidaan tehokkaasti käsitellä monenlaisia asioita. Kansan Raamattuseuran nuorisotiimillä on työkalu tämäntyyppiseen työskentelyyn. AA:ssa eli Anonyymeissä Angstaajissa nuoret saavat aikuisen kanssa käsitellä tunteisiin, ajankäyttöön ja perheeseen liittyviä teemoja turvallisessa ympäristössä.Jos sinua kiinnostaa tilata KRS:ltä tällaista koulutusta omaan seurakuntaasi, ota rohkeasti yhteyttä meihin. Ennenkaikkea on tärkeää että nuoret kohdataan ja heidän asioistaan ollaan aidosti kiinnostuneita. Kun pidimme AA-viikonloppua omille nuorillemme, huomasimme kuinka tärkeältä yhteinen ajanvietto heistä (ja toki meistä ohjaajistakin) tuntui. Kerrankin ohjaajilla oli aikaa olla kuulolla ja vastata heidän elämäkysymyksiinsä. Nuorille annettu aika ei mene koskaana hukkaan! Oli aihe, aika ja paikka mikä tahansa, suosittelen lämpimästi järjestämään nuorille laatuaikaa aikuisen kanssa.




KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki