

Peliin tarvitaan vähintään kahdeksan osallistujaa. Ylärajaa osallistujien määrälle ei ole.
Pelin ohjaaja
selittää säännöt osallistujille:
- Peliin tarvitaan tilaa niin paljon, että osallistujat voivat muodostaa
piirin. Alussa osallistujat voivat seisoskella vaikka tyhjän tilan reunamilla.
Ohjaaja menee ensimmäiseksi lenkiksi piiriin.
- Hän aloittaa kertomalla, että hänellä on oikeassa kädessään jokin hänelle
tyypillinen ominaisuus, esimerkiksi: " Minulla on siniset silmät. Nyt
osallistujista joku, jolla myös on siniset silmät, tarttuu vasemmalla kädellään
ohjaajan oikeaan käteen. Tämän jälkeen viimeksi tullut osallistuja keksii
oikeaan käteensä uuden hänelle tyypillisen ominaisuuden. Esimerkiksi minä
harrastan musiikkia. Jälleen osallistujista joku, joka myös harrastaa
musiikkia, tulee ja tarttuu edellisen osallistujan oikeaan käteen. Näin
jatketaan kunnes kaikki osallistujat ovat piirissä. Viimeisen lenkin eli
ohjaajan "vasemman käden" ja viimeksi mukaan tulleen osallistujan
"oikean käden" on löydettävä joku yhteinen ominaisuus.
- Mikäli pelin aikana joku osallistujista kertoo ominaisuudekseen jotain
sellaista, mitä kenelläkään muulla ei ole, hän keksii uuden ominaisuuden,
kunnes sellainen löytyy.
- Samoja ominaisuuksia ei saa käyttää kahta kertaa
- Jos osallistujien on vaikea keksiä ominaisuuksia voi ohjaaja auttaa antamalla
vinkkejä (ulkonäköön liittyvät ominaisuudet, harrastuksiin, asuinpaikkaan,
mieltymyksiin, perheeseen jne. liittyvät ominaisuudet)
Kun kaikki osallistujat ja ohjaaja muodostavat kokonaisen piirin, keskustellaan
tehtävästä.
Keskustelun
teemoina voi olla:
- Mikä tehtävässä oli helppoa, hauskaa, vaikeaa
- Millaisia ominaisuuksia oli helppo keksiä, vaikea keksiä
- Oliko täyden piirin aikaan saaminen vaikeaa
- Millaisia ajatuksia tehtävä osallistujissa herätti
- Millainen tilanne voisi tehdä tehtävästä vaikeamman
- Ohjaaja voi keksiä lisäkysymyksiä ryhmän aktiivisuudesta ja
kokoonpanosta riippuen.