

Mikä luokaan paremmin yhteishenkeä kuin hyvän puhuminen toisista? Tämä korostuu entisestään, kun hyvän sanan itsestään kuuleekin toisen käden kautta.
Positiivisten juorujen leikissä leikkijöiden on syytä olla toisilleen jo jonkin verran tuttuja. Parhaiten leikki toimii suhteellisen pienessä (n.10 hengen ryhmässä) esimerkiksi jonkun riparin isosporukan ryhmäytysharjoituksena.
Leikkijät kulkevat huoneessa ympäriinsä sikin sokin. Sitten alkaa positiivinen juoruilu seuraavasti:
Matti käy kuiskaamassa Maijalle: MInun mielestäni Hannalla on upeat hiukset.
Maija käy kuiskaamassa Hannalle, välittäen Matin viestin: Matin mielestä sinulla on upeat hiukset.
Kaikki kiertävät samanaikaisesti kuiskimassa juoruja. Kaikki juorut välittyvät toisen käden kautta kohdehenkilölle. Tarkoituksena on, että kaikki sanovat kaikista jollekin jotakin positiivistä. Jos ei tunne henkilöä, voi sanoa jotakin mukavaa esimerkiksi hänen ulkonäöstään.