Vierailut muokataan aina tarpeen mukaan. Tässä muutamia esimerkkejä vierailujen mahdollisuuksista.
ILTAVIERAILU
Raamattuopetusta valitsemastanne aiheesta. Usein mukana toiminnallisia menetelmiä katsoa aihetta.
Nuortenillassa vierailu, yhteistä tekemistä valitun teeman äärellä höystettynä Raamattuopetuksella.
Psykodraaman keinoin seurakunnan toiminnassa pyörivän aiheen syventely.
Jonkin erityisen kohderyhmän tavoittaminen kertaluonteisesti, esimerkiksi K-18 -ilta paikkakunnan vanhemmalle nuorisolle.
Nuorten vanhemmille suunnattu vanhemmuus-teemaa käsittelevä ilta.
PÄIVÄN VIERAILU
Kouluvierailujen ja nuortenillan yhdistelmä, jonka aikana tavoitetaan sekä ylä-aste, että lukio-ikäisiä.
Teemapäivä seurakunnassanne kuumasta aiheesta.
Päivän vierailu viikonloppuleirillä, sisältönä esimerkiksi raamattuopetusta.
Toimintapäivä tietylle kohderyhmälle.
VIIKONLOPPUVIERAILU
Mukanaolo leirillänne, erilaisten tilanteiden suunnittelu- ja järjestelyvastuu tarpeidenne mukaan.
Koko leirin ohjelmavastuu tarpeidenne mukaan.
Nuoria tavoittava tapahtuma paikkakunnallanne. Yhteistyö suunnittelussa ja toteutuksessa tarpeidenne mukaan.
Seurakuntatapahtuma nuorille valitsemastanne aiheesta. Yhteistyö suunnitteluss aja toteutuksessa tarpeidenne mukaan.
PITKÄKESTOISET OPETUSKOKONAISUUDET
seurakunnan toiveiden mukaan suunniteltu opetuskokonaisuus säännöllisin väliajoin, toteutus iltavierailuina. Vierailujen määrä 2-10/syksy-kevät -kausi.
KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki