

KUVA (file:///C:/DOCUME~1/Kalle/LOCALS~1/Temp/msoclip1/01/clip_image001.wmz)KUVA ()
Ajat ovat muuttuneet. Mutta ei kovin paljon. Vaikka valtio tukee nykyään köyhiä, seurakunnat auttavat edelleen apua tarvitsevia yhteisin varoin. Se on tehtävämme.
Mutta Sanan palanen haastaa meitä myös toisella tavalla. Se haastaa yhteyteen. Seurakunnan yhteyden salaisuus perustuu siihen, ettei kaikkien tarvitse olla varakkaita päästäkseen mukaan. Sen sijaan tulee olla rikas! Jokaiseen meistä on piilotettu sanomaton määrä rikkauksia. Ja jokainen meistä voi antaa omastaan – kuka missäkin valuutassa. Joku antaa rahaa hyvään tarkoitukseen. Toinen rukoilee. Kolmas auttaa käytännön järjestelyissä. Neljäs kokkaa yhteisen diakonialounaan. Jokaiselle lahjalle löytyy paikka. Ja näistä rikkauksista syntyy ilo ja yhteys.
Yhteyden syntymiseen liittyy omastaan antaminen – taloudellisen tuen rinnalla omastaan annetaan omia vahvuuksia, lahjoja ja aikaa. Yhteys syntyy ihmisjoukon halusta palvella toisiaan. Tällaisen rikkauden edellyttäminen seurakunnan jäseneltä vakuuttaa niitä, jotka ovat tottuneet toisenlaiseen, talouden sanelemaan maailmaan. Jokaiselle on tehtävä! Ja jokaisella on, mistä antaa. Myös sinulla!