RSS

Prioriteetit

Luuk. 14:28-30

Hepr. 3:12.

 

Elämän paineet, taloudelliset faktat ja uhat nousevat monesti työelämän keskellä merkittävään asemaan. Joskus tuntuu, että todellisen tehtävän muistaminen on vaikeaa budjettien ja talousraporttien keskellä.

KUVA (file:///C:/DOCUME~1/Kalle/LOCALS~1/Temp/msoclip1/01/clip_image001.png)KUVA ()  

Budjettivastuussa olevat ovat näiden asioiden äärellä joka tapauksessa, mutta tämän päivän maailmassa jokaisen elämää koskettaa uutiset talouden säästö­tavoit­teista ja tuottavuuden nostamisista.

 

Jumala on tehnyt toimintasuunnitelmansa ja priori­teettilistansa. Ykkösenä niissä on meidän pelastaminen synnin vallasta. Jumala on arvioinut hankkeensa riskit ja mahdollisuudet - hän on todennut, että Jeesuksen ristinkuolema on ainoa järkevä toimintastrategia. Se on kustannustehokas ja epäonnistuminen on mahdotonta. Etenkin, jos me alaiset pidämme huolta tehtävis­täm­me.

 

Taloudellisten säästöjen aikoina joudumme tekemään valintaa, mitä tehtäviä me teemme ja mistä luovumme. Luopumisen ajatus on myös Isolle Pomolle tuttu. Siksi hän on antanut toimintaohjeen niihin hetkiin, kun joudumme karsimaan: on yksi asia, josta älkää luo­puko, muuten suunnitelma menee mynkään.


KRS nuorisotyö, Sanan talo, Kaisaniemenkatu 8, III krs, 00100 Helsinki